Ashcroftin uutisarkisto - Vuosi 2009

05.07.2009 -- Yleinen tilannetiedotus ja kuulumiset

Ashcroftin jokusen kuukauden ajan kestäneen hiljaiselon jälkeen on paikallaan tiedottaa tilanteesta ja kertoa muutenkin kuulumisia. Palattuani tältä hiatukselta tuumasin, että voisin samoin tein uusia ja parannella koko tallin tekstisisältöä nyt kun intoa ja inspiraatiota kerran löytyy. Tämän seurauksena laitoin sivuston niinsanotusti kävijöiltä piiloon eli pistin etusivulle pelkän ilmoituksen uudistustöistä ilman mitään linkkiä eteenpäin tallin sivuille. Kuten sanottua, tallin tekstit tullaan uusimaan ja kirjoittamaan valmiiksi niiltä osin kuin ne ovat tähän asti olleet tekemättä, eikä hommassa pitäisi tätä menoa kestää kauaa.

Hevoset eivät ole tallin viimeaikaisen hiljaiselon aikana kilpailleet, mutta useilla on moniakin aikaisempia sijoituksia lisäämättä kisakalenteriin. Kilpaileminen aloitetaan uudestaan aivan lähipäivinä, kunhan olen saanut kilpailemiseen liittyvät tietoni päivitettyä ja ajan tasalle.

Suurin Ashcroftia tämän kaiken myötä kohtaava uudistus tulee olemaan hevosten ikääntymissysteemissä. Otan hevosille käyttöön oman ikääntymissysteemin, joka ei tule noudattamaan mitään tiettyä reaaliajan päiviin ja viikkoihin perustuvaa tasaista ikääntymistä, vaan käytännössä hevoset tulevat ikääntymään silloin, kun itse haluan. Syynä tähän on se, että olen todennut entisen systeemini epätoimivaksi. Tämän tulevan ansiosta pystyn todella keskittymään jokaiseen hevoseen niin, että saan joka ainoalle kasaan ne saavutukset ja meriitit jotka niille haluan ilman mitään aikarajoitusta. Uuden ikääntymissysteemin tarkoituksena on siis se, että hevoset ikääntyvät kilpailemisikään heti kun kilpailemisryhmissäni on tilaa halutun tasoisissa luokissa, pysyvät kilpailemisikäisinä niin kauan kuin hevosen yksilölliset tavoitteet siltä saralta on täytetty niin hyvin kuin mahdollista, ja niin edespäin.

Sivusto pitäisi olla valmis ja avoinna kävijöille muutaman viikon sisään, minkä jälkeen tallin arki jatkuu tavalliseen tapaan.

12.07.2009 -- Uusi furioso-tamma Gizi Fruzsina

Ashcroftin omistukseen saapui tänään uusi tuontisukuinen furioso-tamma Gizi Fruzsina. Tämä väriltään musta koulupainotteinen tamma on iältään tällä hetkellä kuusivuotias, ja se aloittaa kilpailemisen Va:A-tasoisissa koululuokissa aivan lähiaikoina.

Gizi Fruzsina on vasta toinen furioso-rotuinen hevonen Ashcroftissa ja ensimmäinen tallin omistuksessa oleva tätä rotua edustava tamma. Lisää rodun edustajia tullaan hankkimaan tulevaisuudessa, ja suunnitelmana onkin, että kun saan nyt käsillä olevan uudistus-/päivityshomman tehtyä, niin ottaisin projektiksi aina kuukauden tai parin ajaksi kerrallaan tuoda ja hankkia tallille uusia jotakin tiettyä Ashcroftista löytyvää rotua edustavia hevosia ja poneja, ja tämä koskisi tietenkin myös muitakin tallin rotuja furioson lisäksi. Lisäinfoa tästä suunnitelmasta julkaistaan todennäköisesti melko piakkoin.

14.07.2009 -- Uusi hevoshankinta & kisber-felveristä 31. rotu Ashcroftiin

Ashcroftin uusin hevoshankinta on kisber-felver -rotuinen nuori tamma Vienetta Yolanda. Vienetta on vastikaan perustetun Unkarissa sijaitsevan Yolanda Sporthorsesin kasvatti, ja sukua siltä löytyy yksi polvi. Tamma on painottunut kenttäratsastukseen, ja sillä aletaankin kilpailla tämän lajin parissa heti kunhan Vienetta on vähän varttunut.

Tämän tamman hankinnan myötä Ashcroftissa edustettuna olevien rotujen määrä nousi kolmeenkymmeneenyhteen, ja kuten on jo käynyt ilmi, niin tämä 31. rotu on Unkarista kotoisin oleva rotu kisber-felver. Vaikka rotuja tallilta löytyykin jo melkoinen määrä, niin tulevaisuudessa eri rotuja tulee hyvinkin todennäköisesti löytymään vielä enemmän. Itseäni kiinnostavia ja Ashcroftiin harkitsemiani rotuja on vielä useita, ja lista mahdollisesti tallille hankittavista roduista näyttää nyt tältä:

Alter Real, Andalusianhevonen (PRE), Anglo-arabialainen täysiverinen, Ardennienhevonen, Australianponi, Berberihevonen, Brandenburginhevonen, Bretagnenhevonen (Breton), Clydesdalenhevonen, Connemaranponi, Criollo, Dalesponi, Dartmoorinponi, Eestinhevonen, Eriskaynponi, Fellponi, Frederiksborginhevonen, Gelderlandinhevonen, Gidran, Gotlanninrussi, Hackney, Hackneyponi, Haflinger, Hesseninhevonen, Iomud, Irlannincob, Jyllanninhevonen, Kabardinhevonen, Kaspianponi, Kerry Bog Pony, Kladrubinhevonen, Lewitzer, Lipizzanhevonen, Lusitano, Malopolski, Missourinfoxtrotter, Morganinhevonen, Noricuminhevonen, Paint, Paso Fino, Perunpaso, Pohjoisruotsinhevonen, Ratsuponi, Saddlebred, Shagya, Shetlanninponi, Shirenhevonen, Suffolkinhevonen, Terskinhevonen, Torinhevonen, Turkmeeninhevonen, Walesinvuoristoponi (welsh sekt. A), Welsh part-bred, Westfaleninhevonen ja Wielkopolski.

18.07.2009 -- Tamma Heathrow Krug xx Ashcroftin omistukseen

Ashcroftin englantilaisten täysiveristen määrä kasvoi tänään yhdellä, kun mukaan laumaan liittyi nuori tamma Heathrow Krug xx. Tällä tammalla on yksipolvinen sukutaulu ja estepainotteiset vanhemmat, jotka ovat kumpikin tasoltaan 150cm rataesteitä hyppääviä, ja molemmilta löytyy tähän menessä ihan kiitettävä määrä sijoituksia estekisoista. Niinpä Heathrow'llakin tullaan kilpailemaan estekisoissa tamman vartuttua, ja mikäli vanhempien saavutukset ja taidot antavat yhtään osviittaa, niin luulisi tälläkin tammalla olevan edessään sangen lupaava tulevaisuus.

19.07.2009 -- Seitsemän uutta hevosta ja sen myötä kaksi uutta rotua

Ashcroftin hevosmäärä sen kun kasvaa, kun tallille ostettiin tänään peräti seitsemän uutta hevosta. Nämä ovat islanninhevosori Geisli frį Drómundur, quarter-ori Indigo Zac, haflinger-ori Javier Pop, sekä paint-oriit Willem O, Dobby Lloyd, Headlock Pop ja paint-tamma Quintessa Pop. Geisli frį Drómundur on kolmipolvisesta, askellajipainotteisesta suvusta polveutuva tulevaisuuden lupaus, jonka kanssa tullaan tulevaisuudessa kilpailemaan askellajikisoissa. Yksipolvisen suvun omaava Javier Pop taas puolestaan tullaan näkemään koulu-, este- ja myöskin mahdollisesti valjakkoajokisoissa oriin vartuttua. Quarter-ori Indigo Zac ja kaikki neljä paintia ovat westernpainotteisia. Indigo Zac, Willem O ja Dobby Lloyd ovat tuontioreja, kun taas Headstuck Pop ja Quintessa Pop ovat molemmat Dobby Lloydin jälkeläisiä ja näinollen niiltä löytyy yksipolvinen sukutaulu.

Näistä seitsemästä uudesta hevosestamme vain kaksi on sellaisesta rodusta, joita Ashcroftista löytyi jo ennestään. Haflingerien ja paintien astuttua mukaan kuvioihin tallin omistuksesta löytyvien hevosrotujen määrä on nyt kasvanut jo kolmeenkymmeneenkolmeen. Rotujen määrä on näinollen jo jokseenkin päätähuimaava, mutta tulee todennäköisesti tulevaisuudessa lisääntymään edelleen - edellisestä uutistekstistä löytyykin jo se lista roduista, joita mahdollisesti haluaisin tulevaisuudessa Ashcroftiin hankkia.

22.07.2009 -- Seitsemän uutta westernhevosta

Ashcroftin omistuksessa olevien westernhevosten määrä on saanut vahvistusta seitsemän uuden westernpainotteisen hevosen myötä. Nämä uudet hankinnat ovat appaloosaori Chinook's El Salvador, samalta kasvattajalta tuleva appaloosatamma Chinook's Nicaraqua, quarter-oriit Alter-Ego ja The Daredevil, quarter-tammat Chowanok Lilith ja Delawares Wilma sekä arabialainen täysiveriori Chekeer El Amar ox.

Chinook's El Salvador ja Chinook's Nicaragua ovat molemmat yksipolvisia tulevaisuuden lupauksia. Muut viisi ovat jonkin verran vanhempia ja osalta löytyy jo jonkun verran lähtöjä westernkisoissa. Chowanok Lilithiä, jolta löytyy sukua yksi polvi, lukuunottamatta loput ovat evm-sukuisia. Alter-Egosta mainittakoon vielä, että Ashcroftista löytyy myös oriin tähän mennessä ainoa jälkeläinen, quarter-tamma Via Arcadia ja tamman emä Million Dollar Smile. Alunperinhän Ashcroftin omistuksessa oli ensin vain Via Arcadia, mutta kun tamman emä tuli myyntiin niin jätimme tammasta ostotarjouksen, minkä seurauksena myös Million Dollar Smile muutti tallin omistukseen. Nyt sitten myös Alter-Ego etsi uutta omistajaa, ja näinhän sitä sitten kävi että nyt Ashcroft omistaa Via Arcadian molemmat vanhemmat.

29.07.2009 -- Uusi holstein-ori Feelix of Aweia

Ashcroftin holsteinkantaan liittyi tänään uusi nuori lupaus Feelix of Aweia. Oriilta löytyy kolmepolvinen palkittu koulusuku, josta löytyy useita hyvin menestyneitä kouluratsuja.

Feelix of Aweian isänisänisä, maineikas ori Rubinstern löytyy meiltä Ashcroftistakin jo kolmen holsteinimme sukutaulusta, mutta Feelix of Aweian tapaus on siitä erilainen, että ori on Rubinsternista suoraan polveutuva orijälkeläinen ja näinollen Rubinsternin orilinjan suora jatkaja. Olenkin hyvin tyytyväinen siihen että Feelix of Aweian kautta saan tämän orilinjan mukaan kasvatustoimintaamme, ja Feelixillä tuleekin varmasti olemaan iso rooli tulevaisuudessa Ashcroftin holsteinkasvatuksessa.

03.08.2009 -- Kymmenen uutta hevosta + neljä uutta rotua

Uuden tuontitallin Äsveen avattua ovensa laadukkaine tuontihevosineen riensin minäkin oitis hieromaan hevoskauppoja, minkä seurauksena mukaan tarttuikin peräti yhdeksän uutta hevosta: andalusianhevosori Fantastico, irlanninhunterori Irish Bourbon, hackneytamma Rosette, hackneyponiori Houdini, dalesponiori Crown Jewel, hannover-ori Dixon Prize, sekä islanninhevosoriit Hrķfandi frį Glżmir, Hrekkur frį Saigola ja Gimsteinn frį Baukur.

Näiden uusien hevosten myötä Ashcroftista löytyvien hevos- ja ponirotujen määrä kasvoi neljällä andalusianhevosten, hackneyiden, hackneyponien ja dalesponien astuttua mukaan kuvioihin. Näinollen Ashcroftista löytyvien rotujen määrä on jo niinkin suuri kuin kolmenkymmenenseitsemän eri rodun suuruinen.

Lisäksi tallille on saatu uusi nuori trakehnerori Fairytale Gone Rowland. Oriilta löytyy kaksipolvinen, koulupainotteinen sukutaulu, josta löytyvistä hevosista maininnan arvoisia ovat erityisesti KRJ-I -palkinnon ansainnut isä Psychobill Rock, ja tämän isä VIR MVA Ch Skyé, joka on myös kantakirjattu II-palkinnolla.

07.08.2009 -- Kahdensadan hevosen raja rikki

Suuren osan Ashcroftin viime vuonna syntyneistä kasvateista jäädessä tallin omistukseen on tallin hevosmäärä nyt ylittänyt kahdensadan hevosen rajaviivan! Viime vuoden kasvateista Ashcroftiin jäi yksi arabialainen täysiveriori, kaksi englantilaista täysiveritammaa, kahdeksan irlannintyöhevosoria ja kuusi irlannintyöhevostammaa, sekä yksi islanninhevostamma, suomenhevostamma ja walesincob-ori.

09.08.2009 -- Kaksi uutta hevosta ja jälleen yksi uusi rotu

Ashcroftin hevoskanta sai jälleen vahvistusta kahden uuden tuontioriin liittyessä tallin riveihin. Ferrosta peräisin olevat lusitano-ori Martinez de Roca ja ylämaanponiori Dun Halligan ovat molemmat lupaavia tapauksia, ja Martinez de Rocan kanssa tullaan tulevaisuudessa kiertämään koulukisoja, kun taas Dun Halligania tullaan näkemään koulukilpailuiden lisäksi myös esteradoilla ja valjakkoajossa.

Lusitanoja ei Ashcroftista tätä ennen löytynytkään, joten tallilla edustettuna olevien rotujen määrä nousi tämän myötä kolmeenkymmeneenkahdeksaan. Olisi myös ehkä paikallaan julkaista päivitetty lista roduista, joita mahdollisesti olen vielä tulevaisuudessa kiinnostunut Ashcroftiin hankkimaan, sillä listalle on päässyt livahtamaan useita sellaisiakin rotuja, joita siellä ei aiemmin ollut, sen lisäksi tietysti että siltä on poistettu ne rodut, joidenka edustajia tallille on hankittu sitten viimesimman listan julkaisun. Tässäpä siis tämä:

Alter Real, Anglo-arabialainen täysiverinen, Ardennienhevonen, Australianponi, Berberihevonen, Brandenburginhevonen, Bretagnenhevonen (Breton), Clydesdalenhevonen, Connemaranponi, Criollo, Dartmoorinponi, Eestinhevonen, Eriskaynponi, Fellponi, Frederiksborginhevonen, Gelderlandinhevonen, Gidran, Gotlanninrussi, Hesseninhevonen, Iomud, Irlannincob, Jyllanninhevonen, Kabardinhevonen, Kaspianponi, Kerry Bog Pony, Kladrubinhevonen, Lewitzer, Lipizzanhevonen, Malopolski, Mecklenburg, Missourinfoxtrotter, Morganinhevonen, Nonius, Noricuminhevonen, Paso Fino, Percheron, Perunpaso, Pohjoisruotsinhevonen, Ratsuponi, Saddlebred, Selle Francais, Shagya, Shetlanninponi, Shirenhevonen, Suffolkinhevonen, Terskinhevonen, Torinhevonen, Turkmeeninhevonen, Walesinvuoristoponi (welsh sekt. A), Welsh part-bred, Westfaleninhevonen, Wielkopolski

10.08.2009 -- Kuulumisia kisakentiltä

Taitaa olla paikallaan raportoida myös hevostemme kuulumisia kisakentiltä, joten tuumasta toimeen! Hevoset ovat pitäneet nyt jonkun aikaa taukoa kisaamisesta, mutta ovat parhaillaan taas palaamassa kisakentille. Kouluratsastuksessa kisaavilla hevosillamme ei ole laatuarvostelua varten täyttä sijoitusmäärää kasassa vielä yhdelläkään, mutta moni on hyvää vauhtia saamassa tarvittavaa sijoitusmäärää kasaan. Lähimpänä tavoitetta ovat tällä hetkellä irlannintyöhevostamma Flirtin' Joyaus, holsteintamma Intrique de Grant, oldenburg-tamma Marquisse GA, irlanninhuntertamma Molly Malone, suomenhevostamma P.N Lumikki ja arabialainen täysiveritamma Splendour Sharifa ox.

Esteratsastuksessa kisaavista sen sijaan löytyy jo muutama sijoitusmääränsä puolesta laatisvalmis yksilö. Nämä ovat irlanninhunterori Adrian Theodore, irlannintyöhevostamma Ciannait Ion, walesincob-tamma Gwyn Harriet, ja trakehnertamma Wychodzic SR. Lisäksi lähellä laatuarvostelussa täysiin pisteisiin oikeuttavaa sijoitusmäärää ovat holsteintamma Anthea SRO, arabialainen täysiveritamma Nawaran Padisha ox, holsteintamma Nebel Auge, welsh sekt C. -ori Neverland's Idwal ja trakehnertamma Salsa Fever MSC.

Kenttäratsastuksessa ja valjakkoajossa kilpailevat hevosemme ovat kaikki vielä melko kaukana tavoitteena olevista sijoitusmääristä, vaikka muutamalta löytyykin sijoituksia jo reippaasti yli kymmenen. Myös askellajiratsastuksessa kilpailevien kanssa tilanne on sama, poikkeuksena islanninhevostamma Ljósadķs frį Fiateyri, jolla on tarvittavista sijoituksista kasassa jo melkein kaikki. Westernin kisaaminen on vielä toistaiseksi niin aluillaan, ettei tallimme westernpainotteisilta hevosilta vielä löydy menestystä kilpakentiltä, mutta tämä korjaantunee ihan lähiaikoina.

15.08.2009 -- Uusi shagya-ori Szeretet

Ashcroftissa edustettuna olevien rotujen määrä kasvoi taas yhdellä, kun tallin omistukseen hankittiin komea parivuotias shagya-ori Szeretet. Tämä luonteeltaan äärimmäisen orimainen tapaus on painottunut esteratsastukseen, ja mikäli se on perinyt suvultaan rahtusenkin sukunsa hyppylahjoja, niin oriilla pitäisi olla edessään hyvinkin loistelias kisaura.

Shagyoiden astuttua mukaan kuvioihin on Ashcroftissa edustettuna olevien hevos- ja ponirotujen määrä nyt jo huimat kolmekymmentäyhdeksän. Odotettavissa on, että rotujen määrä sen kun kasvaa entisestään, minkä lisäksi on tarkoituksena myöskin ryhtyä hankkimaan lisää tietyn rotuisia hevosia, sillä usean rodun kohdalla tilanne on tällä hetkellä se, että tallin omistuksessa on vain yksi tai kaksi saman rotuista hevosta. Suunnitelmissa on hankkia rotuihin lisävahvistusta niin tuontihevosten kuin mahdollisuuksien mukaan myöskin suvullisten hevosten kautta.

23.08.2009 -- Kaksi uutta newforestinponihankintaa

Hevosmäärämme kasvoi jälleen kahdella kahden Nonehoodin vanhemman newforestinponikasvatin muuttaessa Ashcroftin omistukseen. Kyseessä ovat tamma Fresia Naw ja ori Tacumseh Naw. Molemmilla on hieno, yksipolvinen suku ja kumpikin on painottunut esteratsastukseen. Edellisillä omistajillaan ponit ovat jo päässeet kisakentille, ja molemmilta löytyykin jo jonkun verran sijoituksia, Fresialta esteratsastuksessa ja parista kouluratsastuskisoista, Tacumseh puolestaan on sijoittunut estekisojen ohella muutamaan otteeseen myöskin kenttäkisoissa.

25.08.2009 -- Ashcroftissa edustettuna olevien rotujen määrä nyt päälle neljäkymmentä

Ashcroftin hevosmäärä on lisääntynyt sitten viime päivityksen jälkeen peräti seitsemällätoista. Uudet hevoset ovat tällä kertaa peräisin kolmesta eri paikasta: Dordrecht Stallista muutti Ashcroftiin neljä kasvattia ja viisi tuontihevosta, Mary`s siittolan lopettaessa mukaamme tarttui yhteensä viisi siittolan kasvattia ja muuta hevosta, ja lisäksi hankimme jälleen kolme tuontihevosta Ferrosta.

Dordrechtista Ashcroftin omistukseen muuttivat seuraavat hevoset: appaloosaori Mind Trick DRD, appaloosatamma Love To Hate DRD, connemaratamma Cameron DRD, kladrubinhevosori Lagun Imelda DRD, missourinfoxtrotter-tamat Miss Lizzie ja Mendocita IV, pohjoisnorjanponitamma Ivana NOR, pohjoisnorjanponiori Kjekk&Mandig sekä islanninhevosori Fagri-Blakkur frį Bķldudalur. Neljä ensiksi mainittua ovat tallin kasvatteja, joilta kultakin löytyy sukua yksi polvi, loput ovat tuontihevosia.

Mary`s siittolasta mukaan lähti viisi koulupainotteista holsteinia, tammat Kiwi&Peach MS ja Gotham Cherokee sekä oriit Waldmeister MS, Royal Passion Celt ja Galatasaray MS. Näistä jokaisella on suvussaan jonkin verran samoja nimiä kuin mitä Ashcroftin holsteineilta jo löytyy, mutta eipä tuo haittaa laisinkaan, kun on kumminkin sen verran hienoja hevosia kyseessä. Kolme näistä on kuitenkin hyvin läheistä sukua kahdelle Ashcroftissa ennestään asuvalle hevoselle, sillä Kiwi&Peach MS on Sakura MS:n puolisisar, Gotham Cherokee on Apachean MS:n emä, ja Royal Passion Celt taas puolestaan on Sakura MS:n isä. Jokaiselta näistä uusista holsteineista löytyy jo valmiiksi mukava määrä sijoituksia koulukisoista.

Ferrosta tarttui tällä kertaa mukaan andalusianhevosori Modesto XVII, pohjoisnorjanponitamma Solens Fricka ja islanninhevosori Blóši frį Greyholti.

Näiden uusien hevosten myötä myös Ashcroftin rotuvalikoima kasvoi kolmella, ja edustettuna olevien rotujen määrä on nyt vaikuttavat neljäkymmentäkaksi eri hevos- ja ponirotua. Uudet tallin toimintaan mukaan tulleet rodut ovat connemaranponi, kladrubinhevonen ja missourinfoxtrotter. Vielä mahdollisesti tulevaisuudessa Ashcroftiin hankittavien rotujen lista näyttää nyt tältä:

Alter Real, Anglo-arabialainen täysiverinen, Ardennienhevonen, Australianponi, Berberihevonen, Brandenburginhevonen, Bretagnenhevonen (Breton), Clydesdalenhevonen, Criollo, Dartmoorinponi, Eestinhevonen, Eriskaynponi, Fellponi, Frederiksborginhevonen, Gelderlandinhevonen, Gidran, Gotlanninrussi, Hesseninhevonen, Iomud, Irlannincob, Jyllanninhevonen, Kabardinhevonen, Kaspianponi, Kerry Bog Pony, Lewitzer, Lipizzanhevonen, Malopolski, Mecklenburg, Morganinhevonen, Nonius, Noricuminhevonen, Paso Fino, Percheron, Perunpaso, Pohjoisruotsinhevonen, Ratsuponi, Saddlebred, Selle Francais, Shetlanninponi, Shirenhevonen, Suffolkinhevonen, Terskinhevonen, Torinhevonen, Turkmeeninhevonen, Walesinvuoristoponi (welsh sekt. A), Welsh part-bred, Westfaleninhevonen, Wielkopolski

31.08.2009 -- Zelda Ionille VIP-MVA Fn -arvonimi

Zelda Ionille myönnettiin tänään VIP-MVA Fn -arvonimi, mikä nosti Ashcroftin omistuksessa tämän arvonimen saavuttaneiden hevosten määrän kuuteen. Tarvittavat sertit arvonimeen olivat tammalla olleet kasassa jo pitkälti yli vuoden, mutta jostain syystä tämä arvonimi oli aikaisemmin jäänyt anomatta. No, nyt on sekin homma hoidettu, ja suuruudenhullu tavoitteeni siitä, että kaikki omistuksessani olevat hevoset tulevat tuon kyseisen arvonimen itselleen saamaan, on jälleen yhtä askelta lähemmäs toteutumistaan.

04.09.2009 -- Terskinhevosesta 43. rotu Ashcroftiin kahden uuden hevosen myötä

Ashcroftissa edustettuna olevien rotujen määrä nousi neljäänkymmeneenkolmeen, kun tallin omistukseen hankittiin tallin historian ensimmäiset terskinhevoset. Nämä yksilöt ovat molemmat Cendarlen Virtuaalitallin kasvatteja, ja molemmilta löytyy kaksi polvea sukua. Ori Zakharie KTN on painotukseltaan kenttäratsastukseen suuntautunut, ja tamma Zhivana KTN painotukseltaan yleispainotteinen.

11.09.2009 -- Kolme uutta hevosta, yksi uusi rotu

Ferrosta tarttui tällä kertaa mukaan estepainotteinen criollo-ori Amichal Cnut, valjakkopainotteinen kladrubinhevosori Vargos Polyatisa II ja estepainotteinen shagya-tamma Napsugįr. Amichal Cnut on ensimmäinen Ashcroftin omistuksessa oleva rotunsa edustaja, joten Ashcroftin rotuvalikoima kasvoi näiden uusien hankintojen myötä neljäänkymmeneenneljään.

Mitenköhän minusta tuntuu, että olen varmaan ostanut Ferrosta enemmän hevosia kuin kukaan muu yksittäinen henkilö? En kyllä tosin ole seurannut, millaisia määriä ja kuinka usein muut ovat Ferrosta hevosia hankkineet, mutta itse ainakin olen paikassa tehnyt hevosostoksia pitkän, pitkän aikaa, ja pikaisen laskutoimituksen mukaan Ashcroftissa asuu 26 Ferron tuomaa hevosta, ja toisella tallillani Ahonkulmassakin Ferrosta peräisin olevia hevosia on kuusi. No, ainakin tämä kertoo sen, että jos minun makuuni on luottaminen, niin Ferron tuontihevoset ovat todellakin laadukkaita, kun kerta toisensa jälkeen palaan sinne uusia etsimään.

18.09.2009 -- Jälleen uusia hevoshankintoja ja yksi uusi rotu

Dordrecht Stallin vähentäessä hevosmääräänsä moni tallin entisistä hevosista löysi uuden kotinsa Ashcroftista, ja omistukseemme siirtyikin peräti seitsemäntoista hevosta kuudesta eri rodusta. Näiden rotujen joukosta löytyy myös gidran, jonka rotuisia hevosia Ashcroftista ei aikaisemmin löytynytkään, joten näiden uusien hevoshankintojen myötä Ashcroftissa edustettuna olevien rotujen määrä kasvoi neljäänkymmeneenviiteen.

Kaikki seitsemäntoista ovat tuontisukuisia tulevaisuuden lupauksia, joita tullaan tulevaisuudessa näkemään kilparadoilla useassa eri lajissa; hevosten joukosta löytyy niin westernin, kouluratsastuksen, askellajiratsastuksen kuin esteratsastuksenkin taitajia. Osa näistä hevosista on myöskin aikaisemmin Dordrecht Stallista hankkimiemme varsojen vanhempia.

Uudet hevoshankitamme ovat appaloosaoriit Goodwim's Koios ja Maurus Mo, appaloosatammat Ros-Émilie, Amalthea, Runnin' Dorotea ja Mercédes, gidran-ori Gezenge II, gidran-tamma Egyetlen Leįnya, islanninhevosori Thristur frį Hveragerši, kladrubinhevosori Amoricio Gaia II, kladrubinhevostammat Fabietna, Nevaeh ja Imelda, connemaraori Danger Smoothie GM, connemaratamma Yarinella sekä haflinger-ori Schlafmütze AUT ja haflinger-tamma Uenida.

20.09.2009 -- Kaksi uutta englantilaista täysiveristä

Täysiverislaumaamme liittyi tänään kaksi uutta tulokasta, ori Clever Disguise AKO xx ja tamma Solar Girl AKO xx. Samalta kasvattajalta tulevat nuoret lupaukset ovat molemmat yksipolvisia, ja painotukseltaan Clever Disguise on kenttäpainotteinen, kun taas Solar Girl tullaan näkemään tulevaisuudessa esteradoilla.

22.09.2009 -- Gotlanninrussista 46. rotu Ashcroftiin

Armottomat ryöstöretkeni Ferroon jatkuvat, ja tällä kertaa mukaan tarttuivat westernpainotteinen ciollo-tamma Desideria de la Mańana, yleispainotteinen gotlanninrussiori Kaxig Karl ja askellajipainotteinen islanninhevostamma Bylfja frį Sudhur. Kaxig Karl on ensimmäinen rotuaan Ashcroftin omistuksessa, ja niinpä tallilta löytyvien hevos- ja ponirotujen määrä on kasvanut nyt jo neljäänkymmeneenkuuteen.

29.09.2009 -- Kahdeksan uutta hevosta ja yksi uusi rotu

Ashcroftin hevosmäärä kasvaa kasvamistaan, ja uusimmat hankinnat ovat tällä kertaa koulupainotteinen andalusianhevosori Oblicuo Ocre, myöskin koulupainotteinen andalusianhevostamma Diamantes, estepainotteinen englantilainen täysiveriori Ladderman xx, koulupainotteinen englantilainen täysiveritamma Frideswire xx, koulupainotteinen alter-real -tamma Milagros, matkaratsastuspainotteinen ahaltekinhevostamma Diane Seraf sekä newforestinponioriit Arnold Wims Alwyn's Adrian, joista ensimmäinen on painottunut kouluratsastukseen ja jälkimmäinen esteratsastukseen.

Olen todella tyytyväinen saatuani nämä newforestinponioriit mukaan kasvatustoimintaani. Molemmilta löytyy hieno ja palkittu sukutaulu, Arnoldilta kaksipolvinen ja Adrianilta yksipolvinen. Molemmat ovat oman hienon orilinjansa jatkajia; Adrianin isä on menestynyt ori Alwyn's Translator, kun taas Adrian polveutuu hienosti menestyneestä oriista nimeltä Dior Tyson.

Alter-realien astuessa kuvioihin Ashcroftissa edustettuna olevien rotujen määrä on jo päätähuimaavat neljäkymmentäseitsemän eri rotua, ja viidenkymmenen hevos- ja ponirodun raja häämöttää edessä. Ashcroftiin mahdollisesti tulevaisuudessa hankittavien rotujen lista näyttää nyt tältä:

Anglo-arabialainen täysiverinen, Ardennienhevonen, Australianponi, Berberihevonen, Brandenburginhevonen, Bretagnenhevonen (Breton), Clydesdalenhevonen, Dartmoorinponi, Eestinhevonen, Eriskaynponi, Fellponi, Frederiksborginhevonen, Gelderlandinhevonen, Hesseninhevonen, Iomud, Irlannincob, Jyllanninhevonen, Kabardinhevonen, Kaspianponi, Kerry Bog Pony, Lewitzer, Lipizzanhevonen, Malopolski, Mecklenburg, Morganinhevonen, Nonius, Noricuminhevonen, Paso Fino, Percheron, Perunpaso, Pohjoisruotsinhevonen, Ratsuponi, Saddlebred, Selle Francais, Shetlanninponi, Shirenhevonen, Suffolkinhevonen, Terskinhevonen, Torinhevonen, Turkmeeninhevonen, Walesinvuoristoponi (welsh sekt. A), Welsh part-bred, Westfaleninhevonen, Wielkopolski

06.10.2009 -- Kolme uutta hevosta, iomudista tallin 48. rotu

Armoton Ferron tyhjentämiseni jatkuu, ja tällä kertaa Ferrosta muuttivat Ashcroftin omistukseen andalusianhevostamma Guadalupe Pita, gotlanninrussitamma Liljekonvalj ja iomud-ori Hayasdan Jaro. Molemmat tammat ovat koulupainotteisia, ja Hayasdan Jaro puolestaan on painottunut matkaratsastukseen. Ori on samalla myöskin ensimmäinen rotunsa edustaja Ashcroftissa, ja näinollen tallin omistuksessa olevien rotujen määrä on noussut jo neljäänkymmeneenkahdeksaan.

12.10.2009 -- Kuusi uutta puoliverishankintaa

Ashcroftin hannover-, trakehner- ja holsteinlaumat ovat saaneet vahvistusta kuuden uuden hevosen myötä. Näistä uusista puoliverishankinnoistamme neljä ovat holsteineja. Uudet hevoset ovat hannover-ori Charad's Roulant, trakehnerori Bablo the Penguin Rox, holsteinori Cosmos Rox ja holsteintammat Flammable-Jelly Rox, Romance Rox ja Kiss Of Life Rox, ja kaikki kuusi ovat painotukseltaan kouluratsuja.

13.10.2009 -- Kraving's Resfordille VIP-MVA Fn -arvonimi

Newforestinponioriillemme Kraving's Resfordille myönnettiin tänään VIP-MVA Fn -arvonimi. Tässäkin tapauksessa tarvittavat sertit olivat olleet kasassa jo monta kuukautta, mutta arvonimen anominen oli syystä tai toisesta jäänyt silloin tekemättä. Nyt kun arvonimet kuitenkin on onnistuneesti saatu hankittua, Kraving's Resford jatkaa kilpailemista estekisoissa tavoitteena ERJ:n laatuarvosteluun osallistuminen.

14.10.2009 -- Uusi trakehnertamma Ivory Nore

Olen hyvin tyytyväinen saatuani tämän hienon trakehnertamman hankittua Ashcroftiin. Kyseessä on estepainotteinen tamma Ivory Nore, jolta löytyy yksipolvinen sukutaulu. Tamman vanhemmat ovat molemmat maineikkaita ja menestyneitä, ja odotan Ivoryn saavuttavan samanlaista menestystä.

20.10.2009 -- Kolme uutta hevosta

Ashcroftin hevosmäärä kasvoi jälleen kolmella. Uudet hevoshankinnat ovat hollantilainen puoliveritamma Bavardica WIM ja kaksi newforestinponia, tamma Fethiye Wims ja ori Ronan Wims. Kaikki kolme ovat jo saavuttaneet kilpakentillä enemmän tai vähemmän menestystä; Bavardica ja Fethiye ovat molemmat kilpailleet estekisoissa, ja Bavardicalta puuttuu enää muutama sijoitus laatuarvostelua varten, kun taas Ronanilla puolestaan on kasassa kaikki sijoitukset kouluratsastusjaoksen laatuarvostelua varten, mihin se tullaankin ilmoittamaan mukaan heti ensi tilassa.

25.10.2009 -- Uusi trakehnertamma Bonaire HRW

Estepainotteinen tamma Bonaire HRW liittyi tänään Ashcroftin trakehnerlauman jatkoksi. Tammalta löytyy kolmepolvinen sukutaulu, josta löytyy myöskin legendaarinen ori Alté, ja tästäkin syystä olen hyvin tyytyväinen saatuani tamman Ashcroftin omistukseen ja sitä myötä osaksi kasvatustoimintaamme. Bonaire tullaan tulevaisuudessa näkemään esteradoilla, todennäköisesti jopa 150cm luokissa.

27.10.2009 -- Kolmensadan hevosen raja komeasti rikki + yksi uusi rotu

Ashcroftiin hankittiin ennätysmäärä hevosia yhdellä kertaa, kun tallin omistukseen nyt muutti peräti kaksikymmentäkahdeksan uutta hevosta ja ponia. Nämä edustavat kymmentä eri rotua, joista kaikki muut paitsi yksi eli wielkopolski ovat jo valmiina edustettuina Ashcroftissa. Näinollen Ashcroftin hevosmäärä ylitti komeasti kolmensadan hevosen rajan, ja eri rotujakin tallilta löytyy nyt neljäkymmentäyhdeksän - melkoinen määrä hevosia ja rotuja siis kyseessä!
Uusien hevosten myötä Ashcroftin omistukseen muutti viisi arabialaista täysiveristä, kaksi englantilaista täysiveristä, kolme furiosoa, yksi gidran, yksi irlanninhunter, kuusi irlannintyöhevosta, kaksi kladrubinhevosta, neljä knabstrupia, kaksi wielkopolskia sekä kaksi dalesponia. Hevosia on tuontisukuisista kaksipolvisiin ja joukkoon mahtuu moneen eri lajiin painottuneita yksilöitä.

29.10.2009 -- Tallin omistajan nimenvaihdos: Tiffany on tästä lähtien Arnika

Koska Tiffany on alunperin nopeasti keksitty nimimerkki joka ei ole koskaan oikein tuntunut kunnolla omalta, lienee aiheellista suorittaa nimimerkinvaihdos. Ajattelin ensin että sinnittelisin Tiffanyn kanssa kaikesta huolimatta, koska nimimerkin vaihtaminen on aika ison työn takana senkin vuoksi, että pitää vaihtaa uusi nimi sinne, tänne ja tuonne puhumattakaan siitä että ihmiset oppivat yhdistämään uuden nimimerkin tähänastisiin aikaansaannoksiini. Uusi nimimerkki kuitenkin on ollut minulla mielessä pidemmän aikaa ja pidän siitä, minkä lisäksi se on huomattavasti persoonallisempi kuin edellinen. Siispä: Tiffany liikkuu tästä lähin nimimerkillä Arnika.

02.11.2009 -- Ashcroftissa edustettuna nyt 50 eri hevos- ja ponirotua

Kolmen uuden hevosen myötä Ashcroftissa edustettuna olevien hevos- ja ponirotujen määrä on nyt tasan viisikymmentä. Määrä on jo päätähuimaava, mutta itseäni kiinnostavia rotuja löytyy yhä vain - ei siis ole mahdotonta, että rotujen määrä kasvaa tästä vielä entisestään! Ashcroftin viidettäkymmenettä rotua edustaa uusi ratsuponioriimme Chatter Splash. Kaksi muuta oria edustavat rotuja joita meiltä löytyykin ennestään; suomenhevosori Nollatoleranssi ja clevelandinruunikko-ori Comet '99.

24.11.2009 -- Kolme uutta hevosta

Hevostenhankintarintamalla on tässä kuussa ollut muuhun vuoteen verrattuna hiljaista (vain kolme uutta hevosta tässä kuussa ennen näitä, hämmästys sentään!), mutta nyt tallin hevoskantaan on taas liittynyt kolme uutta hankintaa: irlannintyöhevosori Brian Boru, budjonny-ori Rostopnin sekä scwarzwaldinrautiasori Merfyn BL. Sekä Brian Boru että Rostopnin ovat tuontisukuisia, mutta Merfyn BL:tä löytyy yksi polvi sukua - näinkin harvinaisen rodun ollessa kyseessä mitä erinomaisin asia, sillä nyt käytössämme on yksipolvisia samaa rotua edustavia tammojamme varten ori, jonka sukulinjoja Ashcroftista ei ennestään löydy.

27.11.2009 -- Rotujen määrä nousi kahdella neljän uuden hevosen myötä

Ashcroftista löytyvien hevos- ja ponirotujen määrä lisääntyi kahdella eestinhevosten ja kinskynhevosten astuttua mukaan kuvioihin. Ensimmäisinä rotujensa edustajina Ashcroftin omistukseen astelivat eestinhevostamma Vanevald EST ja kinskynhevostamma Hvezda Lesa. Kaksi muuta uutta hevoshankintaa edustavat Ashcroftista jo löytyviä rotuja: tuontisukuinen ori Cillag Įgoston on rodultaan kisber-felver, ja yksipolvinen Anyetta v.d. Djoehem on puolestaan rodultaan gidran.

Kiinnostavien ja mahdollisesti tulevaisuudessa Ashcroftiin hankittavien rotujen lista näyttää tällä hetkellä tältä:

Anglo-arabialainen täysiverinen, Ardennienhevonen, Australianponi, Berberihevonen, Brandenburginhevonen, Bretagnenhevonen (Breton), Clydesdalenhevonen, Dartmoorinponi, Eriskaynponi, Fellponi, Frederiksborginhevonen, Gelderlandinhevonen, Hesseninhevonen, Irlannincob, Jyllanninhevonen, Kabardinhevonen, Kaspianponi, Kerry Bog Pony, Lewitzer, Lipizzanhevonen, Malopolski, Mecklenburg, Morganinhevonen, Nonius, Noricuminhevonen, Paso Fino, Percheron, Perunpaso, Pohjoisruotsinhevonen, Saddlebred, Selle Francais, Shetlanninponi, Shirenhevonen, Suffolkinhevonen, Torinhevonen, Turkmeeninhevonen, Walesinvuoristoponi (welsh sekt. A), Welsh part-bred, Westfaleninhevonen

30.11.2009 -- Yhdeksän uutta hevosta, noniuksesta 53. rotu

Hevosmäärämme kasvoi jälleen yhdeksän Ionicin kasvatin liityttyä joukon jatkoksi. Uudet hevoset ovat irlannintyöhevosori Comghall Ion, haflinger-ori Zyniker Ion, kladrubinhevosori Romano Ravenna I, paint-ori Golden Glory Ion, paint-tamma Desert Sun Ion, gidran-tamma Magdolna Ion, nonius-ori Félhold Ion, exmoorinponitamma Appleflower Ion ja iomund-tamma Lavanya Ion. Tästä joukosta yksi edustaa rotua, jollaista Ashcroftista ei aikaisemmin löynyt, joten Félhold Ionin myötä Ashcroftin omistuksessa asustaa nyt myös noniuksia... tai ainakin yksi sellainen, kunnes lisää hankitaan.

Viisikymmentäkolme eri rotua on aika huikea määrä (ja kiinnostavien ja mahdollisesti hankinnassa olevien rotujen lista pätee yhä), mutta laskeskelin, että 29 rodun kohdalla Ashcroftin omistuksessa on toistaiseksi vain 1-3 yksilöä rotua kohden. Tarkoituksena on hankkia uusia hevosia jokaisesta tallin omistuksessa asuvasta rodusta, joten tilanne tulee muuttumaan lähitulevaisuudessa.

06.12.2009 -- Uusi trakehner-tamma Goldcrest

Uusin hankinta trakehnerlaumaamme on hieno tamma Goldcrest, jolta löytyy vaikuttava ja palkittu kolmepolvinen suku. Tamman suvusta löytyy sellaisia hienoja nimiä kuin esimerkiksi Oroaq (iii.), Vlotheid Soléin (eie.) ja Bad Apples (eei.), ja peräti seitsemältä sen suvusta löytyvältä hevoselta löytyy VIP MVA Fn -arvonimi, ja usealta myös laatuarvostelupalkintoja. Eipä sitä muuta voi sanoa, kuin että kertakaikkisen hieno tamma on tosiaankin kyseessä!

10.12.2009 -- Kaksi uutta hevosta

Ferrosta lähti Ashcroftin omistukseen jälleen kaksi uutta hevosta. Nämä ovat friisiläistamma Dijanne v.d. Roemer ja eestinhevosori Tõnis Jaak, joiden myötä kumpikaan kyseisistä roduista ei ole enää Ashcroftissa edustettuna pelkästään yhden hevosen voimin.

11.12.2009 -- Kolme uutta ahaltekinhevosta

Ahaltekinhevoslaumamme kasvoi tänään kolmen Knoxdale Farmin kasvatin liittyessä lauman jatkoksi. Nämä uudet hevoset ovat ori Privjet BHE sekä tammat Geraldine BHE ja Pružina BHE. Ori Privjet on jäämässä isänsä Sultano von Sirénen viimeiseksi jälkeläiseksi, ja tämänkin vuoksi olen äärimmäisen tyytyväinen saatuani tämän komistuksen Ashcroftiin jatkamaan hienoa sukuaan.

14.12.2009 -- Lauma uusia tuontihevosia saapumassa lähitulevaisuudessa

Suunnitelmissa on nyt vuodenvaihteessa ja ensi vuoden kuluessa hommata Ashcroftiin uusia tuontihevosia vahvistamaan jo tallin omistuksesta löytyvien hevos- ja ponirotujen kantoja, ja luvassa on myös kokonaan uusia rotuja edustavia yksilöitä. Tämän suunnitelman ensimmäisinä uusina tuontihevosina Ashcroftiin ovat saapuneet ahaltekinhevosori Olexei RUS, arabialainen täysiveriori Kareem al Shahin ox, arabialainen täysiveritamma Athir Jawharah ox ja näiden kahden jälkeläinen, tamma Athir Fareeda ox, paint-tamma Wild West Weeper, suomenhevosoriit Sappermentti ja Suvereeni sekä suomenhevostammat Lottariina, Mollamari ja Peeveliina.
Takaisin uutisarkistoon                                Ashcroftin etusivulle